KauVoLi

Anna meidän esitellä itsemme

Kauhajoen Voimistelu ja Liikunta

Kauhajoen Naisvoimistelijat ja Kauhajoen Liikuntaseura ovat yhdistyneet!

 Molemmissa seuroissa on vuosien aikana tullut tunne että "jotain tarttis tehrä" ;harrastajamäärät ovat pienentyneet varsinkin toisen asteen koulutuksen oppilasmäärän vähennettyä ja yrittäjävetoisen liikuntatarjonnan lisääntymisen myötä. Kahden pienen seuran voimavarat on viisasta yhdistää yhdeksi elinvoimaisemmaksi yhdistykseksi, jotta ryhmäliikunnan riemu on jatkossakin useampien saavutettavissa kohtuullisella hinnalla ja kaikenkuntoisille sopivalla tarjonnalla.

Seuratoiminnan ja laadukkaan liikuntatoiminnan jatkon turvaamiseksi olemme päättäneet yhdistyä. Molempien seurojen johtokunnat ovat suhtautuneet asiaan suorastaan innolla ja kevään aikana koetamme saada sääntömuutokset ja muut tausta-asiat kuntoon, jotta syksyllä voimme aloittaa toiminnan yhdessä saman seuran alla.

Haasteina säilyvät sitoutuneiden ohjaajien ja johtokunnan jäsenten hankkiminen ja pitäminen, mutta meillä on molemmissa seuroissa tälläkin hetkellä mahtavia ohjaajia ja osaavia johtokuntalaisia, joten varmasti on tiedossa tekemisen meininkiä tulevaisuudessakin!



Johtokunta

  • Puheenjohtaja Sari Runsala
  • Varapuheenjohtaja Taru Taipale
  • Talousasiat Maarit Kaari
  • Liikuntavastaava Henriika Kohtanen
  • Kiltavastaava 
  • Jäsen Mari Hovila
  • Emännistö Päivi Mäkiranta


johtokunta@kauvoli.fi

Kauhajoen Voimistelu ja Liikunta ry

Ohjaajat

Tarjoamme laadukasta ja monipuolista liikuntaa kaiken ikäisille; lapsille, naisille ja miehille.

Aikuisten ryhmien ohjaajat

Maarit Kaari
Sari Alanko
Leena Kittilä
Perttu Aalto
Mia Alakortes
Henriika Kohtanen
Ruusa Loukko

Lasten ja nuorten ryhmien ohjaajat

Jenni Mäkiranta
Emmi Mäki-Filppula
Karoliina Varala
Kati Petäys
Essi Peltomaa
Suvi Björkman
Kati Kulmala 
Kaisa Isomäki